Alkuperäinen teksti osoitteessa Enlace zapatista.

Zapatistien sanoja.

13. elokuuta 2021.

Veljet, siskot, sisarukset,:

Toverit, compañeroas:

  Ääntemme kautta puhuvat zapatistiyhteisöt.

  Ensimmäisenä tahdomme kiittää.

  Kiittää, että meidät on kutsuttu.

  Kiittää, että meidät on otettu vastaan.

  Kiittää, että meille on annettu yösija.

  Kiittää, että meidät on ravittu.

  Kiittää, että meistä on pidetty huolta.

  Mutta ennen kaikkea kiittää teitä siitä, että eroavaisuuksistanne ja vastakkaisuuksistanne huolimatta, olette päässeet yhteisymmärrykseen siitä, mitä tänään teemme. Se voi vaikuttaa teille vähäiseltä, mutta meille zapatisteille se on todella suurta.

-*-

  Olemme maya-juurisia zapatisteja.

  Olemme Meksikoksi kutsutulta maantieteelliseltä alueelta ja ylitimme valtameren sanoaksemme teille nämä sanat, ollaksemme kanssanne, kuullaksemme teitä, oppiaksemme teiltä.

  Olemme Meksikosta ja teistä ja teidän kanssanne löydämme hellyyttä, huolenpitoa, kunnioitusta.

  Meksikon valtio ja sen hallitukset eivät tunnista meitä tuon alueen kansalaisiksi. Olemme outoja, muukalaisia, epätoivottuja, tungettelevia samoilla mailla, joita edeltäjämme viljelivät.

  Meksikon valtiolle olemme “odottamattomia”. Niin sanoo syntymätodistus, jonka lukuisten kulujen ja matkojen jälkeen kylistämme huonon hallinnon toimistoihin, vihdoin saimme. Ja teimme sen voidaksemme saapua luoksenne.

  Muttemme ole tulleet tänne valittamaan. Emmekä edes antamaan ilmi huonoa hallitusta, josta kärsimme.

  Sanomme tämän vain, koska tuo huono hallitus on se, joka on pyytänyt Espanjan valtiolta anteeksipyyntöä 500 vuotta sitten tapahtuneen vuoksi.

  Teidän täytyy ymmärtää, että luopion lisäksi, Meksikon huono hallitus on myös tietämätön historiasta. Ja vääristää ja mukauttaa sitä itselleen sopivaksi.

  Joten jättäkäämme sivuun huonot hallitukset, joista jokainen kärsimme alueillamme.

  He ovat vain työnjohtajia, suuremman rikollisen kuuliaisia työntekijöitä.

-*-

  Me, jotka muodostamme Zapatistien merilaivueen, joka tunnetaan Laivue 421 -nimellä, olemme tänään edessänne, mutta olemme vain suuremman ryhmän ennakkoa. Jopa 501 delegaatin. Ja meitä on 501 vain näyttääksemme huonoille hallituksille, että olemme heidän edellään. Kun he simuloivat väärää 500-vuotisjuhlaa, me, olemme jo siirtyneet seuraavaan askeleeseen: elämään. nosotroas, vamos ya en lo que sigue: la vida.

  Vuonna 501 tulemme kiertämään tämän tottelemattoman maan sopukoita.

  Mutta älkää huolehtiko. Eivät 501 delegaattia saavu kaikki samalla kertaa. Vaan he sapuvat osissa.

  Juuri nyt, Kaakkois-Meksikon vuorilla, valmistautuu ilmateitse kulkeva zapatistikompania, jota kutsumme “La Extemporáneaksi” - “Odottamattomaksi” ja joka koostuu zapatistinaisista, -miehistä, -pojista ja -tytöistä.

  Tämän ilmateitse kulkevan kompanian mukana matkustaa myös Congreso Nacional Indígena-Concejo Indígena de Gobiernon ja Frente de Pueblos en Defensa de la Tierra y el Aguan delegaatio.

  Kaikki ovat kärsineet saadakseen paperit ja rokotukset. He ovat sairastuneet, ja toipuneet. He ovat olleet nälkäisiä ja kaukana perheestään, yhteisöstään, maastaan, kielestään ja kulttuuristaan. todoas, todos han padecido para conseguir papeles y vacunas.  Se han enfermado y se han aliviado.  Han tenido hambre y han estado lejos de sus familias, sus comunidades, su tierra, su lengua, su cultura.

  Pero todos, todas y todoas Mutta kaikki ovat innostuneita ja tohkeissaan saapumaan ja kohtaamaan teidät. Mutta ei suurissa tapahtumissa, vaan teidän vastarintanne, kapinanne ja kamppailunne paikoissa.

  Ehkä joku ajattelee, että meitä kiinnostavat suuret tapahtumat ja mediavaikutus, ja he arvottavat sillä tavoin menestystä ja epäonnistumista.

  Mutta me olemme oppineet, että siemeniä vaihdetaan, ne kylvetään ja ne kasvavat arjessa, omassa maassa, jokaisen omin kyvyin.

  Huomen ei synny valosta. Se kylvetään, siitä pidetään huolta ja se syntyy varhaisen aamun varoittamattomissa varjoissa, kun yö vasta alkaa väistyä tieltä.

  hmisyyden historiaa ravistelleet järistykset alkavat yhdestä yksittäisestä “riittää”-toteamuksesta, lähes huomaamattomasti. Yhdestä soraäänestä melun keskellä. Yhdestä murtumasta seinässä.

-*-

   Siksi emme tule tuomaan reseptejä, pakottamaan näkemyksiä ja strategioita, lupaamaan loistavia ja välittömiä tulevaisuuksia, täysiä areenoita, välittömiä ratkaisuja. Emmekä tule kutsumaan teitä ihmeellisiin liittoihin.

  Tulemme kuuntelemaan teitä.

  Se ei ole helppoa, varmasti.

  Olemme niin erilaisia, niin eroavaisia, niin kaukaisia, niin vastakohtaisia, ja ennen kaikkea, niin vastakkaisia.

  Meitä erottavat monet asiat.

  Ehkä puhuessamme, tahdomme tai emme, emme kerro vain kertomustamme, vaan näytämme uskon siihen, että meidän omamme on se oikea, totuus.

  Jokainen katse menneeseen erottaa meitä. Eikä tuo eroavaisuus ole turha. Jokaisessa katseessa on raivoa ja kipua, jotka oikeutetusti osoittavat aikaisempaan.

  On totta, että katsoessamme mennyttä tarinaa pyrimme löytämään haluamamme. Oli se sitten raivoa, kaunaa, tuomioita tai vapauttavia tuomioita. Vaikka on olemassa vakavia ja syvällisiä tutkimuksia, voimme etsiä meille sopivimman, sen, joka todistaa meidän olevan oikeassa. Sen, joka antaa meille oikeutuksen. Ja teemme siitä "totta".

  Niin voimme tuomita ja paheksua. Mutta oikeus unohtuu.

  Ja niin voimme löytää monia asioita, jotka jakavat meidät ja haastavat meidät.

  Meillä on riitoja perheissämme, ryhmissämme, kollektiiveissamme, organisaatioissamme. Naapurustoissamme. Alueillamme. Maantieteissämme.

  Jokaisella on kipua ja tuskaa, joka jättää jälkensä. Raivoa, joka liikuttaa heitä.

  Ja nuo kivut, tuskat ja raivot, joita ei ole vähän, ovat läsnä.

  Ja me zapatistit sanomme, että vain suurempi uhka, kauheampi kipu, suurempi raivo voi suostutella meidät ohjaamaan tuon vihan ja kivun korkeammalle.

  Muttei ole kyse siitä, että eroavaisuutemme katoaisivat, niin kuin väärissä kutsuissa "yhtenäisyyteen", joita korkeassa asemassa olevat tapaavat tehdä, kun alemmat pyytävät heitä vastuuseen.

  Ei, me zapatistiyhteisöt puhumme yhdestä aiheesta, syystä, motiivista, päämäärästä: elämästä.

  Kyse ei ole vakaumuksista ja kamppailuista luopumisesta. Päinvastoin. Ajattelemme, että naisten, muiden, työntekijöiden ja alkuperäiskansojen kamppailujen ei vain pitäisi olla loppumatta, vaan niiden pitäisi olla syvempiä ja radikaalimpia. Jokainen heistä kohtaa yhden tai useamman Hydran pään. otroas, de trabajadores, de originarios, no sólo no deben detenerse, sino que debieran ser más profundas y radicales.  Cada quien enfrenta una o varias cabezas de la Hidra.

  Koska kaikki nuo kamppailut, teidän ja meidän zapatistien, käydään elämän puolesta.

  Mutta niin kauan kuin emme tuhoa hirviötä sen sydämessä, nuo päät jatkavat itämistä ja muuttavat muotoaan yhä julmemmin.

-*-

  Nyt näinä aikoina me katsomme ja kärsimme jättimäistä tuhoa; luonnossa, myös ihmiskunta mukaanlukien.

  Koska raunioiden, tuhkan, mudan, likaisten vesien, pandemioiden, hyväksikäytön, halveksunnan, riistämisen, rikollisuuden, rasismin ja suvaitsemattomuuden alla on ihmisiä ilman elämää. Ja jokainen elämä on tarina, joka muuttuu numeroksi, tilastoksi, unohdukseksi.

  Tulevaisuus, tuleva historia, on nykyhetken tavoin todellinen painajainen. Ja kun ajattelemme, ettei se voisi olla huonompi, todellisuus tulee ja iskee kasvoillemme.

  Ja niinpä jokainen huolehtii itsestään ja parhaimmillaan läheisistään: perheestään, ystävistään, tuttavistaan.

  Mutta niin kuin planeetan jokaisessa sopukassa, jokaisessa lyövässä sydämessä on läsnä- ja tulossaolevaa epäonnea, on myös vastarintaa, kapinaa, taistelua elämän puolesta.

  Koska eläminen ei ole vain kuolematta olemista, ei selviämistä. Ihmisenä eläminen on vapaana elämistä. Eläminen on taidetta, tiedettä, iloa, tanssia ja taistelua.

  Ja tietysti eläminen on myös eri mieltä olemista eri asioista, riitelemistä, väittelyä, haastamista.

  Ja aina on joku tai jokin, joka estää meitä elämästä, vie meiltä vapauden, pettää meidät, huijaa meitä, saartaa meidät, vie meiltä jokaiselta maailmamme puremin, iskuin, haavoin.

  Silloin voimme valita tilivelvollisen. Etsiä syyllisen. Haastaa heidät ja tehdä oikeutta. Jonkun tai jonkin, joka maksaa, joka vastaa siitä tuskasta, joka jättää meidät yksin, yksin, yksinJoka ajaa meidät alati kutistuvalle saarelle, niin pienelle, että jäljelle jää vain jokaisen minä itse.

  Ja jopa siellä, pienellä saarella, kaukana kaikesta ja kaikista, meidät pakotetaan olemaan jotain muuta, ei sitä mitä olemme. Yksilöllinen historiamme, jolla on osansa kollektiivisesta historiasta: huone, talo, naapurusto, yhteisö, maantiede, asia, joka on muutettava ja petettävä ollakseen osa jotain muuta.

  Nainen, joka olisi miehen mieleen.  Muunsukupuolinen, otroa jonka heterot hyväksyisivät. Nuoriso, johon kypsyneet olisivat tyytyväisiä. Vanhukset, joita nuoriso sietäisi. Lapset, joista nuoret, aikuiset ja vanhukset kiistelevät. Esimiehelle tehokas ja oppivainen työvoima. Työnjohtaja esimiehen makuun.

  Paine muuttua sellaiseksi, mitä emme ole, on väkivallan muoto.

  Ja se on rakenteellista. Koko järjestelmä on rakennettu pakottamaan normaalin muottiin.

  Jos olemme naisia, meidän on oltava miehen muotin mukaisia.

  Jos olemme otroas, muita, meidän on oltava heteroseksuaalisen muotin mukaisia. otroas, debemos serlo según el molde de lo heterosexual.

  Näette esimerkiksi, että on jopa klinikoita "korjaamaan" seksuaalista eroavaisuutta.

  Järjestelmä on jättimäinen ja raaka klinikka, joka "parantaa" "poikkeavuuden". Kone, joka hyökkää, eristää ja poistaa toisen, erilaisen.

  Niinpä he pidättelevät meitä näin, yötä päivää, haluten ja pyrkien kesyttämään meidät.

  Ja me vastustamme. Koko elämämme ja kokonaisten sukupolvien ajan vastustusta, kapinaa. Sanoen "ei" määräysvallalle. Huutaen "kyllä" elämälle.

  Se ei ole uutta, se on totta. Voisimme palata viisi vuosisataa taaksepäin ja löytäisimme saman tarinan.

  Ja naurettavaa tässä kaikessa on se, että ne, jotka sortavat meitä nyt, teeskentelevät olevansa "vapauttajiamme".

-*-

    Kuitenkin, jokin on eri tavalla. Maan, luonnon tuska on yhtynyt meidän tuskaamme.

  Ja tästä voimme olla tai olla olematta samaa mieltä. Voimme sanoa, ettei ole totta että pandemiat päättyvät, että katastrofit taukoavat, että maailma, että meidän elämämme maailmassa, palaa ennalleen. Vaikka tuo “ennen” oli ja on tuskaa, tuhoa ja epäoikeudenmukaisuutta.

  Me zapatistit ajattelemme, että ei. Että asiat eivät vain ole paalamatta ennalleen. Että asiat pahenevat.

  Me zapatistiyhteisöt nimeämme tilivelvollisen näihin pahuuksiin ja ongelmiin, ja kutsumme sitä “kapitalismiksi”.

  Ja sanomme myös, että vain tuon systeemin täydellisellä tuhoamisella on mahdollista, että jokainen, oman tapansa, kalenterinsa ja maantieteellisen alueensa mukaan, täytyy rakentaa jotakin muuta.

  Ei täydellistä, mutta parempaa.

  Ja mitä tahansa rakennetaankin, nämä uudet suhteet ihmisten sekä ihmiskunnan ja luonnon välillä nimetään niinkuin jokainen haluaa.

  Ja tiedämme, ettei se tule olemaan helppoa. Että se ei ole helppoa nytkään.

  Ja tiedämme hyvin, ettemme pysty siihen yksin, jokainen kentällään taistelee sitä hydran päätä vastaan, josta hänen on kärsittävä, samalla kun hirviön sydän rakentuu uudelleen ja kasvaa entisestään.

  Ja ennen kaikkea tiedämme, ettei meidän pidä nähdä sitä aamua, jolloin peto lopulta palaa ja kuluu loppuun, kunnes siitä on jäljellä vain paha muisto.

  Mutta tiedämme myös, että teemme osamme, vaikka se olisi pieni, vaikka tulevat sukupolvet unohtaisivat sen.

-*-

  Zapatistiyhteisöinä näemme signaaleja.

  Mutta ehkä olemme väärässä.

  Näette, että meidän sanotaan olevan tietämättömiä, jälkeenjääneitä, konservatiiveja, edistyksen vastustajia, esimoderneja, barbaareja, sivistymättömiä, tungettelevia ja sopimattomia.

  Ehkä on niin.

  Ehkä olemme vanhanaikaisia, koska naisina joita olemme tai muunsukupuolisina, voimme lähteä kävelylle ilman pelkoa siitä, että kimppuumme hyökätään, meidät raiskataan, paloitellaan tai että katoamme. otroas, podemos salir a pasear sin temor de que nos ataquen, nos violen, nos descuarticen, nos desaparezcan.

   Ehkä olemme kehitystä vastaan, koska vastustamme megaprojekteja, jotka tuhoavat luontoa ja tuhoavat meidät kyläyhteisöinä ja kansoina, ja jotka kylvävät kuolemaa tuleville sukupolville.

  Ehkä olemme modernia aikaa vastaan, koska vastustamme junaa, valtatietä, patoa, lämpövoimalaitosta, ostoskeskusta, lentokenttää, kaivosta, myrkyllisten materiaalien säilötä, metsän tuhoamista, jokien ja laguunien saastuttamista, fossiilisten polttoaineiden kulttia.

  Ehkä olemme vanhanaikaisia, koska kunnioitamme maata rahan sijaan.

  Ehkä olemme barbaareja, koska viljelemme itse ruokamme. Koska teemme työtä elääksemme emmekä saadaksemme palkkaa.

  Ehkä olemme tungettelevia ja sopimattomia, koska meidän kansoillamme on itsehallinto. Koska pidämme hallinnollista työtä yhteisön työtehtävänä muiden joukossa, joita meidän täytyy tehdä.

  Ehkä olemme kapinallisia koska emme myy itseämme, koska emme anna periksi, koska emme luovuta.

  Ehkä olemme kaikkea tuota mitä meistä sanotaan.

-*-

  Mutta jotakin näemme, jotakin kuulemme, ja tiedämme, että jotakin tapahtuu ja tulee tapahtumaan.

  Ja siksi olemme tällä matkalla. Koska ajattelemme ja tiedämme, ettemme ole ainoita, jotka kamppailevat. Ettemme ole ainoita, jotka näemme, mitä tapahtuu ja tulee tapahtumaan.

  Meidän sopukamme maailmassa on pieni elämän puolesta taistelun maantiede.

  Etsime muita sopukoita, ja tahdomme oppia niiltä.

  Siksi saavuimme tänne, emme tuodaksemme teille moitteita, loukkauksia, valituksia, maksamattomien velkojen perimistä.

  Vaikka se se olisikin muodissa ja vaikka kuka tahansa sanoisi, että meillä on syymme noihin valituksiin tai ettemme tiedä, mitä meidän pitäisi tehdä ja että, huonot hallitukset tekevät sen puolestamme.

  Ja että on muodissa, että nuo huonot hallitukset piiloutuvat paperisten nationalismien taakse.

  Ja että, nationalismin lipun alle peitymme me ja myös ne jotka meit sortavat, vainoavat, tappavat, jakavat ja haastavat.

  Ei. Emme tulleet sen vuoksi.

  Nationalismmien takana eivät piilottele pelkästään eroavaisuudet, vaan myös ja ennen kaikkea rikokset. Samaan nationalismiin kääriytyneenä ovat väkivaltainen macho ja kaltoinkohdeltu nainen, heteroseksuaalinen suvaitsemattomuus ja vainottu toiseus, saalistava sivilsaatio ja lyöty alkuperäiskansa, hyväksikäyttävä pääoma ja muserretut työntekijät, köyhät ja rikkaat.

  Kansalliset liput piilottavat enemmän kuin mitä näyttävät, paljon enemmän.

  Koska ajattelemme näin, ponnistelumme elämän elämän puolesta ovat maailmanlaajuisia. Ne eivät tunne rajoja, kieliä, värejä, rotuja, ideologioita, uskontoja, sukupuolia, ikiä, kokoja, lippuja.

  Siksi meidän matkamme on Matka Elämän puolesta.

-*-

  Tämä on niitä harvoja kertoja, kun käytämme puheenvuoron tapahtumassa, jossa harvat puhuvat ja useat kuuntelevat.

  Ja hyödynnämme sen tehdäksemme teille kunnioittavan pyynnön.

  Kertokaa meille tarinanne. Ei väliä onko se suuri tai pieni.

  Kertokaa meille tarina kamppailustanne, kapinallisuudestanne. Tuskistanne, raivostanne. Kertokaa “einne” ja “kyllänne”.

  Koska me zapatistiyhteisöt olemme tulleet kuuntelemaan ja oppimaan tarinoista, joita on jokaisessa huoneessa, talossa, naapurustossa, yhteisössä, kielessä, tavassa ja tavattomuudessa.

  Koska niin monien vuosien jälkeen olemme oppineet, että jokaisessa erimielisyydessä, kapinassa, jokaisessa vastarinnassa on huuto elämän puolesta.

  Ja meidän zapatistien mukaan, siitä kaikessa on kyse: elämästä.

  Ja kun minä tahansa päivänä, joku kysyy teiltä “miksi zapatistit tulivat tänne?”, voimme yhdessä vastata, ilman häpeää teille tai meille, “he tulivat oppimaan”.

  500 vuoden jälkeen zapatistiyhteisöt tulivat kuuntelemaan meitä.

Madridista, maantieteelliseltä alueelta, jota kutsuvat Espanjaksi,
ja näillä main ja näiden taivaiden alla uudellennimettiin
SLUMIL K´AJXEMK´OP:iksi tai “tottelemattomaksi maaksi”.

Zapatistiyhteisöjen nimissä.

Zapatistinen merilaivue nimeltään “Escuadrón 421” - “Laivue 421”.
Planeetta Maa. 13. elokuuta, vain 500 vuotta myöhemmin.

Musiikki: Rage Against The Machine – «Wake Up»